Hei tonttuakat hyppikää!

Kauden viimeiset treenit käynnistyivät volttimatolla. ”Hei tottuakat hyppikää, nyt on riemu raikkaihin aika!”  Pomppiva lämmittely nosti sykkeet heti korkealle. Jännehypyt ja rollit (kuperkeikat) sujuivat jonomuodostelmassa ja onnistuin ujuttamaan käteni joulurullan alle niin, että olkavarsikin venähti mukavasti.

Lisää rolleja tehtiin hyppypukin ylitse poikittain ja pitkittäin. Siitä on jo aika monta vuotta kun tein Aikidossa ukemia ( rolli, kuperkeikka olan kautta) ja hieman oli päässyt tekniikka unohtumaan. Talvi onkin loistavaa aikaa harjoitella rolleja pihalla. Toppavehkeet päälle ja hankeen rollailemaan pikkuapinan kera.

Eihän pikkujoulutreenit ole mitään ilman flowrataa/hippaa… mitä se nyt olikaan. Perinteinen seuraa johtajaa oli siis leikin nimi. Jonossa loikittiin ja yliteltiin jokaisen liittäessä ketjuun aina yhden uuden ”tempun”.  Näin saatiin mukavasti toistoja ja uusia reittejä. Kerrassaan  hauskaa ja kehittävää touhua. Tätä tahdottaan lisää. Nyt kun ohjatut treenit on tältä vuodelta ohi täytyy loikkia ihan omatoimisesti. Pihalle voisi rakentaa päättömän lumihepan hyppypukiksi ;D... Onneksi loikkaamolla on vapaavuoroja, jotta pääsee purkamaan loikkimisen tuskaa. Ja jottei elämä käy tylsäksi (Astangajoogakurssi peruuntui) päätin osallistua pieneen Parkour viikonloppuun. Toivottavasti selviän siitä hengissä!

Badaram!

Olet onnistuneesti ilmoittanut itsesi tämän vuoden apokalyptisimpaan

parkour-tapahtumaan. Tapahtuma alkaa perjantaina yhteisillä jameilla Kankaan tehtaalla osoitteessa Kankaankatu 12.

Muista ottaa mukaasi varusteet ulko- ja sisäharjoituksia varten, sekä

peseytymisvälineet. Lisäksi tarvitset juomapullon ja paljon reipasta parkour-mieltä.

Facebook-sivulla ja nettisivuilla löydät ajankohtaiset uutiset Nukesta!

RIDE THE LIGHTNING!

Terveisin

Visiiri

ja Suomen Parkour Ry

Kunto kohenee

Maanantaina jäi treenit väliin kun valitsin naapurin herkuista notkuvan ruokapöydän. Loppuviikoksi teinkin kunnon lihaskunto-/juoksutreeniohjelman. Kun viimeksi aloitin juoksemisen, aloitin liian nopeasti. Sain rasitusvamman jalkaan, jonka paraneminen kesti puoli vuotta. Nyt aloitin juoksun kevyemmin ja lisäsin juoksuun monipuolisuutta sekä tietenkin loikkia. Laajavuoressa on kaadettu paljon puita, joten rallitien varrelta löytyy hyvin kantoja ja puupuomeja, joilla voi harjoitella tarkkuushyppyä. Kotona vielä vähän punnerruksia ja kahvakuulaa niin, johan voimat alkaa lisääntyä olo kohentua kehossa.

Perjantai-ilta meni taas pikkupoikien, esiteinien ja nuorten miesten seassa, kun me muutamat Ladyt loikimme esteiltä toisille. Vapaavuoroilla oppii kaikkea uutta kun katsoo mitä muut puuhaavat ja tekee perässä. Tällä kertaa onnistui kaksi uutta asiaa.

Underbar hyppy, jossa jalat hyppäävät ensin mahdollisimman läheltä tankoa ja vasta sitten kädet tarttuvat tankoon (kuva: Lappset)

Precision jump  eli tarkkuushyppy ihan kelvolla välimatkalla tangolle. Tämän viikon ulkona loikkiminen tuotti siis tuloksia. (kuva: Lappset)

Parin tunnin rento puurtaminen tuntuu kyllä lihaksissa venyttelyistä huolimatta. Tämä ei edes tunnu urheilulta eikä maitohapot jyllää. Vielä sunnuntaina oli takareidet kireinä, kun olin vahtimassa liikunta peuhulassa Hipposhallissa. Voi sitä liikkumisen riemua. Moni aikuinen voisi ottaa siitä oppia lapsilta. On ihan käsittämätöntä miten ketterästi ja riemulla muksut menevät aikuisten pällistellessä vierestä (ettei vaan mitään satu.)

Päästiin sitten touhuamaan vielä Pikkuapinankin kanssa. Kehityksen kyllä huomaa. Nyt ei enää kiljuta korkealla äitiä apuun, vaan mennään omien taitojen mukaan. Perheparkour on ihanan monimuotoista lapselle ja kehittää motoriikkaa monipuolisesti. Ja sitten olisikin taas tätin omien treenien vuoro. Saa nähdä mitä tänään opitaan.

Perjantaina pää tyhjäksi

Maanantain treenit jäävät väliin, joten perjantai-illan vapaavuoro kutsui kera muutaman muun Ladyn. Olin kunnostautunut viikolla kahvakuulan ja jumppakuminauhan kanssa ja tehnyt jotain pientä lihaskuntoa joka päivä.

Loikkaamon rakenteet olivat onneksi samat kuin maanataina niin päästiin tekemään maanantailta mieleen jääneitä juttuja. Salissa oli aikamoinen vilske. Neljä pikkujannua leikki parkourhippaa ja sinkoilivat eteen milloin mistäkin. Isommat jannut loikkivat aivan käsittämättömiä etäisyyksiä ja me Ladyt touhusimme omaan tapaamme ylitysten ja kissahyppyjen parissa. Porukkaa riitti salin täydeltä, mutta silti mahduimme kaikki sulassa sovussa treenaamaan.

Vapaavuoro antaa mahdollisuuden saada kunnolla toistoja niihin tekniikoihin, jotka omassa treeniryhmässä on tullut opittua. Ulkona märässä pimeydessä treenaus ei tällä hetkellä oikein kiinnosta ja lämpö tekee lihaksille hyvää. Illan kuluessa Loikkaamon salin lämpötila nousi varmasti ihan samoihin lukemiin kuin hot joogan sali ja hiki virtasi ihan joka solusta.

Kehon lihakset ovat alkaneet tottua ja voimistua. Hypyt pitenevät ja roikkuminen helpottuu. Tänään onnistui monissa asioissa, jotka eivät vielä aiemmin ole loksahtaneet paikalleen. Myös muut Ladyt ylittivät itsensä hienosti ja yhdessä tekeminen oli hauskaa. Jokaisella on oma tasonsa ja oma tekeminen on aina suhteessa omiin taitoihin ja voimiin. Ei tarvitse päästä samaan kuin muut riittää, että uskaltaa haastaa itseään. Tässä perjantain ilonaiheet:

• Sain punnerrettua seinäjuoksussa itseni käsien päälle!
• Sain monkey vaultin vihdoin onnistumaan ja löysin sen rytmin.
• Presit (precision jump l. tarkkuushyppy) osuivat kohteisiinsa. ( ei tosin vielä tangoille mutta 15 cm leveälle alustalle kyllä)
• Hyppy kissariipunnasta seinältä lensi mukavasti myös takaisinpäin.
• Ylityksiin alkoi tulla sujuvampaa rytmiä.

Lopuksi totesimme tämän olevat paras tapa tyhjentää pää viikon lopuksi. Aimoannos endorfiiniä ja hyvää mieltä koko viikonlopuksi. On tämä ihan kauhean koukuttavaa, vaikka tälläkertaa säären etuosa on kolahduksesta ihan käsittämättömän arka.

Lopuksi lähipuiston treenikaveri näyttää mallia ylityksestä ja hetki ennen tarkkuushyppyä.

I feel like jumping

Pikkuapina kaipasi laatuaikaa isän kanssa, joten täti otti suunnaksi loikkaamon vapaavuoron. Mikäpä sen parempi tapa viettää perjantai-iltaa. Muutama muukin Lady tuli paikalle hikoilemaan ja kokeilemaan rajojaan. Onnistuin haastamaan itseni pitkään kissaloikkaan seinälle. Törmäsin tosin viimeisellä hypyllä kyynerpäällä omaan polveeni niin, että palkkiona polvessa on mehevä sinipunainen mustelma. Hauskaa oli ja luppuillasta alkoi raajat jo tutisemaan väsymyksestä.

Lihakset kipeänä heitin sunnuntaina 15 kg laulavaa poikaa selkään ja lähdimme Hitonhaudalle liukastelemaan liukkaille kallioille. Jyrkän rinteen kiipeäminen kissakävelyllä pusutteleva punnus selässä oli kieltämättä erittäin tehokasta treeniä.

Ladyjen oma treeni alkoi hilpeällä parkourhipalla. Paikat lämpimiksi ja itse harjoittelu aloitettiin ylityksillä. Miten helppoa on pyörittää koiraa hyppyneliössä ohjaten, mutta itse hypittynä jalat sekosivat askeleissa. Niin kuin agilityssä myös parkourissa on käytettävä hieman aikaa rata ja tekniikkasuunnitteluun, jotta itse tekeminen on jouhevaa. Seuraavassa pikkupätkässä harjoiteltiin sitä sujuvuutta laskien askelien määrä minimiksi ja saaden liikkuvuuteen vähän enemmän flowta.

Lopputunti sujui itsensä ylittämisen merkeissä. Perjantain vapaavuoron hypyt toimi erittäin hyvänä pohjana. Nyt oli paljon helpompi ottaa haasteet vastaan ja siirtyä nopeammin vaativimpiin kohtiin, kun tiesin miten pitkälle hyppy voi kantaa. Perjantaina mitattiin myös oman tasajalkahypyn maksimipituus, joka auttaa hienosti etäisyyksien arvioimisessa. Hypyssä mielikuvaharjoittelu on erittäin tehokas väline. Kun näkee mielessään oman hyppylinjansa kaaren ja käsien ja jalkojen paikat ja kuvittelee kropasta tarvittavan voiman hypyn tekemiseen, on paljon helpompaa toteuttaa hyppy vaikka punteissa tutiseekin. Aluksi hyppyä voi tietenkin helpottaa ja hakea tuntumaa. Kun hyppy onnistuu kannattaa heti hakea asteittain lisää etäisyyttä. Jos hyppyä jää miettimään liikaa paineet kasvavat ja epäusko valtaa mielen. Tällä kertaa jäi tekemättä vai muutama vaikein haaste, mutta moni paikka onnistui yli odotusten.

Lopuksi hyydytettiin tehokkaasti koko porukka Policen tahtiin. Tässä blogin lukijoille mahdollisuus tehdä sama treeni kotona. Hölkkäile paikallaan ja aina kun biisissä kuuluu sanat Roxanne tai put on your red light. Hyppää kyykyyn ja punnerrusasentoon, tee yksi punnerrus, nouse ylös ja tee perään ns. kynttilähyppy.

Have Fun!

Kyllä. Selkä on kipeä!

Superjuhlaviikonloppu kolmine syntymäpäiviineen ja isänpäivineen, neljää eri suklaakakkua ja yksi kermakakku mahanpohjalla oli liian hyvä syy olla ehtimättä perheparkouriin. Kakuista saikin hyvän energialatauksen omiin treeneihin maanantaiksi.

Ensin on pyöriteltävä kaikki nivelet ja lämmiteltävä, että kroppa voi ottaa iskut vastaan. Sitten aloiteltiin hikoilu ja hyppääminen. ”Siis voiko alas hyppäämisestä tulla hiki?” No kyllä voi. Alas pitää laskeutua pehmeästi kahdelle jalalle ja joustaa polvista liikkeen siirtyessä pehmeästi eteenpäin käsille. Pikkuhiljaa siirrettiin hyppyä korkeammalle ja vauhtia eteenpäin.  Lopuksi otettiin vauhtia, ponnistus laatikolta ja lento esteen yli. Ja kas, laskeutuminen alkoi tulla pikkuhiljaa pehmeämmäksi. Kun tekniikan tajuaa, laskeutuminen ei tunnu yhtään missään. Ei edes täysin vaimentamattomilla kengillä tehtynä.

Toisessa treenissä juostiin seinää, kiivettiin ikkunasta, hypättiin seinälle ja lopuksi jonkinlainen ylitys. Itsensä kiepsautus seinälle voi tuntua ajatuksena ihan helpolta, mutta kahden metrin korkeudessa, se vaatii muutaman ajatuksen ennen toteutusta. Yleisön pyynnöstä otimme videon. Agilityn tahtiin tottuneelle. Tätin meno näyttää vähän laiskalta, mutta ihan ok:lta vasta alkajaksi. Sitten joskus tekemisessä on ehkä enemmän flowta eikä tuollaisia ” mihin nämä kädet piti pistää” tuumaustaukoja. Tässä Tätin näyte:

Niin kuin baletissa, Parkourissa pidempään harrastaneiden liike näyttää uskomattoman luonnolliselta ja kevyeltä kun keho ja liike on koko ajan hallittua. Alkeistasolla se on enemmän ja vähemmän könyämistä, mutta erittäin hauskaa sellaista.

Lopuksi kierrettiin salia lihaskuntomielessä käsillä kävellen (jalat käveli seinällä), kyykkyhyppien, vaakanojassa ja roikkuen tangoissa ym. Samalla sai hyräillä Indiana Jonesin tunnaria. On hienoa huomata, että kädet jaksavat pikkuhiljaa sietää kohon kannattelua.

Lopuksi saatiin pieni tehtävä seurata miltä treenit tuntuivat huomenna kropassa etenkin alaselän alueen lihaksistossa. Vastaus on otsikossa. Lisäksi kipeänä ovat lihakset etenkin reisien alueelta, pakaroista sekä kiristelyä yläselässä ja käsissä.

Enää kaksi viikkoa tätä kautta jäljellä. Täytyy mennä vapaavuoroille harjoittelemaan syksyllä opittuja tekniikoita, ulkokelit kun on vähän haastavat silloin. Ilmoittauduin myös astangajoogakurssille joulukuun vaihteessa ihan uteliaisuuttani.

Välineillä on väliä

Pikkuapina haluaisi tehdä aina sitä mikä on hauskaa. 10 kertaa peräkkäin kiivetä ja laskea, kiivetä ja laskea. Homman juoni onkin saada hänet motivoitua tekemään myös niitä ei niin kivoja harjoituksia.  Miksi tehdä kuperkeikka kun roikkuminen on hauskempaa? Miten kannustaa korkealle jämähtänyttä pelokasta poikaa luottamaan omiin kykyihinsä? Pieni valmentaja sisälläni motivoi, kannustaa ja rohkaisee. Viikonlopun jäljiltä väsynyt ja villiintynyt poika on aina haastavaa treeniseuraa. Pääasia, että on hauskaa ja että edes kerran kokeillaan kaikkea. Peloista huolimatta sitten, kun kysytään mikä oli kivointa vastaus kerta toisensa jälkeen on "Kaikki!".

Omissa treeneissä sain tuntea taas oikeiden ”välineiden” arvon. Kun ponnistaa seinästä vauhtia esteen yli on tärkeää että kenkä ei luista. Feelmaksien pohjan pito on käsittämättömän hyvä. On helppo keskittyä itse tekemiseen, kun voi luottaa siihen, että jalat ei luiskahda. Autonrenkaan tyyppinen kuviointi napsahtaa päkiän kohdalta seinään kuin imukuppi. Pelko on suurin esteemme elämässä ja se estää meitä saavuttamasta toivomiamme asioita. Epämukavuusaluella käynti on asia, joka saa meidät oppimaan ja kehittymään. "Tempun nimi" on Tic tac ja se on seinän kautta ponnistaminen esteelle tai esteen yli. Loikan tunne on mahtava kun huomaa lentävänsä esteen yli, jota ei muuten suoraan hyppäämällä rohkenisi ylittää. Texasin setä näyttäköön mallia.

Tänään treenattiin myös putkilla loikkimista ja hyppimistä. Metalliputki, jolle hypyn pitää osua on noin 6cm leveä ja laskeutuminen tulisi tehdä päkiöille niin, että hypyn vauhti ei vie yli, eikä jää vajaaksi.  Ajatus kaiteelle laskeutumisesta ei ole kaikkein mukavin, mutta kummasti kun lähtee kokeilemaan eikä masennu horjahduksista niin, onnistumisiakin tule väliin. Tämän taidon oppiminen vaatii hurjan määrän toistoja sekä täydellistä kehon ja vauhdin hallintaa. Hyppy tulee lähteä ylös, jotta laskeutuminen olisi mahdollisimman kohtisuora alas. Puolen tunnin putkihyppelyn jälkeen tiesi hypelleensä ohutpohjakengissä. Iskunvaimennus kun pitäisi tulla oikeasta tekniikasta ja polvista, ei pohjista.

Loppulämmittelyt hoidettiin taas hilpeissä tunnelmissa, kun lihaskuntojen välissä kiivettiin boksin päällä ja oltiin kuin parsat nipussa.

"Onnitelkaa itseänne, että olette tämänkin parkour treenin jälkeen hengissä!" 

On tämä niiiin hauskaa! Kiitokset hyville koutseille ja mukaville treenikavereille!

Kaikki on suhteellista vol 6

Pikkuapinan kanssa on vaikeuksia saada muksu tekemään alkulämmittelyjä. Paikallaan oleminen ja pyörittelyt ei vielä ihan nappaa 3 vuotiasta. Touhuamaan on kova hinku. Omissa treeneissä lämmittely hoitui pyörittelyjen jälkeen polkemalla mummolaan, potkimalla ninjoja ja hyppimällä turvaan niin tulivuorenpurkaukselta kuin tulvilta. Ja siinä sivussa touhuttiin vähän rakennustelineillä. Tämä on tosi hauskaa totesi eräskin aikuinen nainen.

Nyt testattiin urakalla korkeanpaikankammoa. Pikkuapinan kanssa päätettiin valita sellainen reitti, että mies kiljui ihan kunnolla ” me tiputaan”. Mutta kun äiti ehdotti reppuselkään tulemista niin sama reittivalinta muuttui yllättäen turvalliseksi. Sillä ei ollut enää merkitystä että apina roikkuikin täysin omilla voimilla selässäni, taiteillessani ikkunalta putken päälle katonrajassa. Selässä roikkuminen on meille niin arkipäiväistä, että sillä ei ole mitään merkitystä, missä se tehdään.

Myös omissa treeneissä kiipeiltiin katonrajassa. Korkeanpaikankammo laittoi osalla päänsisustan kiljumaan ”me tiputaan”. Sehän on aivan luonnollista niin lapsella kuin aikuisella. Jotkut lahopäät ovat vain treenanneet sen luonnollisen pelon pois ja kiipeilleet lentokoneen siivellä. Oma mukavuusalue siis kasvaa sitä mukaa, kun itseään ylittää.

Pidempikantoinen hyppy alustalta putkelle roikkumaan tuntui muutamassa kohdassa hurjalta. Siirsimme  alustaa 20 cm lähemmäksi todetaksemme vain että siirretäänpä takaisin, se olikin ihan helppoa.  Mieli laittaa luontaisesti vastaan kaikkea sellaista kohtaan, josta olet epävarma. Kun mielen saa varmaksi ja luottamuksen kuntoon niin pelotkin haihtuu. Olo oli kuin television Ninja Warrior kilpailussa.

Lopuksi palattiin viimekertaisesta kiviloikista askel helpompaan päin: pituuden ja tarkkuuden treenaamiseen helpommissa olosuhteissa. Vauhtia, hyppyyn korkeutta, keskikeho tiukkana ja laskeutuminen paikoilleen. Lopuksi kokeiltiin vielä laskeutumista putkelle vähän lyhyemmästä matkasta, mikä ei todellakaan ole ihan helppo homma. Tätä hupia saadaan nähtävästi lisää ensikerralla.

Hah! Nyt loppui laiskottelu.

Tiistaina ohjelmistossa oli kotijumppaa kipeiden lihaksien palauttamiseksi. 16 kg kahvakuula on lievästi hengenvaarallinen heilutettava olohuoneessa, joten kaivoin vanhat käsipainot ja jatkoin käsitreeniä niillä.

Body Pumpissa käydessäni totesin toisen olkapääni oleva kireä ja se naksuu/kipeytyy ihmeellisesti. Jotain häikkää siinä on. Josko monipuolisempi liikkuminen venyttäisi kireitä lihaksia ja auttaisi tuohon ongelmaan. Tällä kertaa sivuttaisia vatsoja treenatessani myös lonkka alkoi paukkumaan pahaenteisesti. Pistetään sekin seurantaan.

Torstaina pyrähdin iltalenkille Viitaniemeen. Viitaniemen koululla en voinut vastustaa pientä ylitysten treenausta. Kyllä siinä sai muutaman viipyilevän katseen aikaiseksi ”mitä ihmettä tuo täti touhuaa”. Parkourin aloittaminen saa kyllä mielen laukkaamaan lenkillä. Nyt on joku järkevä syy loikkimisille ja lenkin piristämisille. Eläin ei pysty olemaan enää matkassa, joten itsestä se riemu on irti revittävä. Yksin tekeminen on kyllä tylsää. Ryhmässä treenatessa itsensä ylittäminen on helpompaa, yksin olen paljon varovaisempi, kun ei ole toisten suoritusten seuraamisesta tulevaa apua. Viitaniemestä kirmasin vielä AO:n pihaan, jossa annoin valvontakameroille näytteitä seinäjuoksusta. Tunnustan rehellisesti, että harjoitellessani kissaroikuntaan laskeutumista muurilta irrotin painollani muurinpäällä olevan laatan. Hyi minua! Tästedes roikun pelkällä betonilla.

Lauantaina starttasimme vielä parisuhdeaamun parin tunnin sauvakävelylenkin Laajavuoreen. Tänä talvena päätän ottaa härkää sarvista ja lähteä hiihtämään aina kuin on mahdollista. Ken haluaa talvella hiihtoseuraa, saa ottaa yhteyttä. Kurkun lievä kutitus alkoit tuntumaan myös koko kropan väsymisenä. Hyytyvistä voimista huolimatta kapusimme vuorelle, josta aukeni kilometreittäin avaruutta. Maisemaa värjäsi lämpimänä kajastava aamuarinko, joka leikki puuterisen lumen pinnalla. Jotta täti jakaa heilua seuraavankin viikon, paistettiin kotona pekoni-kanamuna aamiainen ja siemailtiin vähän appelsiinimehua kuohuviinillä.

Treeneissä taas nro 5

Syyslomaviikko hurahti vauhdilla. Vapaavuoroille jäi menemättä, mutta kävimme sentään pikkuapinan kanssa telinevoimistelusalissa touhuamassa. Minua ei edelleenkään kiinnosta pelkkä lihaskunnon kohentaminen (se vaan on niin tylsää), vaikka pitäisi vähän jaksaa huhkia.

Pikkuapina yllätti omissa harkoissaan hienolla kissaloikalla. Kiipeilyn riemua on vaikka muille jakaa, mutta hieman mietityttää vaan tuo jaloille hyppääminen kun nilkat ei jousta samalla tavoin ja joustoon otetaan mukaan sisäänpäin kiertyvät polvet.

Omat treenit vietettiin kampuksella loikkien. Lämmittelyiden jälkeen hujautettiin vauhtiloikkaa määrämittaiselle etäisyydelle.  Mieli tekee helposti tepposet ja tuntuman hakemiseen menee yllättävän kauan. Sitten kun alkaa vihdoin luottamaan omaan hyppykykyynsä, voikin hyvästellä ajatukset sisään painuvista etuhampaista ja kiveen kolahtavasta sääriluusta ja leiskauttaa komean loikan kivialustalle. Lento alkoi kantamaan, mutta laskeutuminen ei todella ollut mitään tyylipuhdasta. Treenattavaksi jää ponnistus korkeammalle, jolloin laskeutumiseen ei tulee niin paljon eteenpäin työntävää voimaa. No yksi asia kerrallaan. Ohutpohjakengät ei laskeutuessa ole parhaat, mutta yllättävän vähillä tärähdyksillä selvittiin.

Tulihan se pyllähdyskin sieltä. Muurille juoksu ja nousu menivät mukavasti, mutta kun alas yritettiin tulla sujuvasti kissaroikunnan kautta, sormet lipesivät. Lipsuin, luisuin, valuin ja pyllähdin jatkaen matkaan kierähtämis ”tekniikalla” selälleni. Onneksi luoja on suonut hyvät pehmusteet takaosastoon. Ja se harmaa pieni muurinpätkä ei todella ollut mikään korkea, kuten kuvasta näkyy.  (Kuva: YLE / Sanna Pirkkalainen)

Lopputreeneistä voimat alkavat ehtymään ja keho väsymään.  Lihaksista loppuu tehot, liikkeet puuroutuvat ja se vähäinenkin flow katoaa. En tosin ollut ainoa, vaan meitä zombeja olikin jo koko joukko, jotka väsyneinä ylittivät muureja kuin hidastetussa filmissä. Pitääpä suunnata läheiselle kampukselle iltalenkillä hieman treenailemaan illan pimetessä. Koira tosin ei tykkää yhtään ja esittää haukkuvan vastalauseensa, kun emäntä tekee vain omaa agilityä, eikä ota vanhaa nivelrikkoista kilpakoiraa treenaukseen mukaan.