perjantai 23. marraskuuta 2012

Perjantaina pää tyhjäksi


Maanantain treenit jäävät väliin, joten perjantai-illan vapaavuoro kutsui kera muutaman muun Ladyn. Olin kunnostautunut viikolla kahvakuulan ja jumppakuminauhan kanssa ja tehnyt jotain pientä lihaskuntoa joka päivä.

Loikkaamon rakenteet olivat onneksi samat kuin maanataina niin päästiin tekemään maanantailta mieleen jääneitä juttuja. Salissa oli aikamoinen vilske. Neljä pikkujannua leikki parkourhippaa ja sinkoilivat eteen milloin mistäkin. Isommat jannut loikkivat aivan käsittämättömiä etäisyyksiä ja me Ladyt touhusimme omaan tapaamme ylitysten ja kissahyppyjen parissa. Porukkaa riitti salin täydeltä, mutta silti mahduimme kaikki sulassa sovussa treenaamaan.

Vapaavuoro antaa mahdollisuuden saada kunnolla toistoja niihin tekniikoihin, jotka omassa treeniryhmässä on tullut opittua. Ulkona märässä pimeydessä treenaus ei tällä hetkellä oikein kiinnosta ja lämpö tekee lihaksille hyvää. Illan kuluessa Loikkaamon salin lämpötila nousi varmasti ihan samoihin lukemiin kuin hot joogan sali ja hiki virtasi ihan joka solusta.

Kehon lihakset ovat alkaneet tottua ja voimistua. Hypyt pitenevät ja roikkuminen helpottuu. Tänään onnistui monissa asioissa, jotka eivät vielä aiemmin ole loksahtaneet paikalleen. Myös muut Ladyt ylittivät itsensä hienosti ja yhdessä tekeminen oli hauskaa. Jokaisella on oma tasonsa ja oma tekeminen on aina suhteessa omiin taitoihin ja voimiin. Ei tarvitse päästä samaan kuin muut riittää, että uskaltaa haastaa itseään. Tässä perjantain ilonaiheet:

  • Sain punnerrettua seinäjuoksussa itseni käsien päälle!
  • Sain monkey vaultin vihdoin onnistumaan ja löysin sen rytmin.
  • Presit (precision jump l. tarkkuushyppy) osuivat kohteisiinsa. ( ei tosin vielä tangoille mutta 15 cm leveälle alustalle kyllä)
  • Hyppy kissariipunnasta seinältä lensi mukavasti myös takaisinpäin.
  • Ylityksiin alkoi tulla sujuvampaa rytmiä.
Lopuksi totesimme tämän olevat paras tapa tyhjentää pää viikon lopuksi. Aimoannos endorfiiniä ja hyvää mieltä koko viikonlopuksi. On tämä ihan kauhean koukuttavaa, vaikka tälläkertaa säären etuosa on kolahduksesta ihan käsittämättömän arka.

Lopuksi lähipuiston treenikaveri näyttää mallia ylityksestä ja hetki ennen tarkkuushyppyä.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti