Pikkuapinan kanssa on vaikeuksia saada muksu tekemään
alkulämmittelyjä. Paikallaan oleminen ja pyörittelyt ei vielä ihan nappaa
3 vuotiasta. Touhuamaan on kova hinku. Omissa treeneissä lämmittely hoitui pyörittelyjen
jälkeen polkemalla mummolaan, potkimalla ninjoja ja hyppimällä turvaan niin
tulivuorenpurkaukselta kuin tulvilta. Ja siinä sivussa touhuttiin vähän
rakennustelineillä. Tämä on tosi hauskaa totesi eräskin aikuinen nainen.
Nyt testattiin urakalla korkeanpaikankammoa. Pikkuapinan
kanssa päätettiin valita sellainen reitti, että mies kiljui ihan kunnolla ” me
tiputaan”. Mutta kun äiti ehdotti reppuselkään tulemista niin sama reittivalinta
muuttui yllättäen turvalliseksi. Sillä ei ollut enää merkitystä että apina
roikkuikin täysin omilla voimilla selässäni, taiteillessani ikkunalta putken päälle
katonrajassa. Selässä roikkuminen on meille niin arkipäiväistä, että sillä ei
ole mitään merkitystä, missä se tehdään.
Myös omissa treeneissä kiipeiltiin katonrajassa. Korkeanpaikankammo
laittoi osalla päänsisustan kiljumaan ”me tiputaan”. Sehän on aivan
luonnollista niin lapsella kuin aikuisella. Jotkut lahopäät ovat vain
treenanneet sen luonnollisen pelon pois ja kiipeilleet lentokoneen siivellä.
Oma mukavuusalue siis kasvaa sitä mukaa, kun itseään ylittää.
Pidempikantoinen hyppy alustalta putkelle roikkumaan tuntui
muutamassa kohdassa hurjalta. Siirsimme
alustaa 20 cm lähemmäksi todetaksemme vain että siirretäänpä takaisin,
se olikin ihan helppoa. Mieli laittaa luontaisesti
vastaan kaikkea sellaista kohtaan, josta olet epävarma. Kun mielen saa varmaksi
ja luottamuksen kuntoon niin pelotkin haihtuu. Olo oli kuin television Ninja Warrior kilpailussa.
Lopuksi palattiin viimekertaisesta kiviloikista askel
helpompaan päin: pituuden ja tarkkuuden treenaamiseen helpommissa olosuhteissa.
Vauhtia, hyppyyn korkeutta, keskikeho tiukkana ja laskeutuminen paikoilleen.
Lopuksi kokeiltiin vielä laskeutumista putkelle vähän lyhyemmästä matkasta, mikä ei todellakaan ole ihan
helppo homma. Tätä hupia saadaan nähtävästi lisää ensikerralla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti