Kauden viimeiset treenit käynnistyivät volttimatolla. ”Hei tottuakat hyppikää, nyt on
riemu raikkaihin aika!” Pomppiva lämmittely nosti
sykkeet heti korkealle. Jännehypyt ja rollit (kuperkeikat) sujuivat
jonomuodostelmassa ja onnistuin ujuttamaan käteni joulurullan alle niin, että
olkavarsikin venähti mukavasti.
Lisää rolleja tehtiin hyppypukin ylitse poikittain ja
pitkittäin. Siitä on jo aika monta vuotta kun tein Aikidossa ukemia ( rolli,
kuperkeikka olan kautta) ja hieman oli päässyt tekniikka unohtumaan. Talvi
onkin loistavaa aikaa harjoitella rolleja pihalla. Toppavehkeet päälle ja
hankeen rollailemaan pikkuapinan kera.
Eihän pikkujoulutreenit ole mitään ilman flowrataa/hippaa… mitä
se nyt olikaan. Perinteinen seuraa johtajaa oli siis leikin nimi. Jonossa
loikittiin ja yliteltiin jokaisen liittäessä ketjuun aina yhden uuden ”tempun”. Näin saatiin mukavasti toistoja ja uusia
reittejä. Kerrassaan hauskaa ja
kehittävää touhua. Tätä tahdottaan lisää. Nyt kun ohjatut treenit on tältä
vuodelta ohi täytyy loikkia ihan omatoimisesti. Pihalle voisi rakentaa
päättömän lumihepan hyppypukiksi ;D... Onneksi loikkaamolla on vapaavuoroja,
jotta pääsee purkamaan loikkimisen tuskaa. Ja jottei elämä käy tylsäksi
(Astangajoogakurssi peruuntui) päätin osallistua pieneen Parkour viikonloppuun.
Toivottavasti selviän siitä hengissä!
Badaram!
Olet onnistuneesti ilmoittanut itsesi
tämän vuoden apokalyptisimpaan
parkour-tapahtumaan. Tapahtuma alkaa
perjantaina yhteisillä jameilla Kankaan tehtaalla osoitteessa Kankaankatu 12.
Muista ottaa mukaasi varusteet ulko- ja
sisäharjoituksia varten, sekä
peseytymisvälineet. Lisäksi tarvitset
juomapullon ja paljon reipasta parkour-mieltä.
Facebook-sivulla ja nettisivuilla löydät
ajankohtaiset uutiset Nukesta!
RIDE THE LIGHTNING!
Terveisin
Visiiri
ja Suomen Parkour Ry
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti