Pikkuapina haluaisi tehdä aina sitä mikä on hauskaa. 10
kertaa peräkkäin kiivetä ja laskea, kiivetä ja laskea. Homman juoni onkin saada
hänet motivoitua tekemään myös niitä ei niin kivoja harjoituksia. Miksi tehdä kuperkeikka kun roikkuminen on
hauskempaa? Miten kannustaa korkealle jämähtänyttä pelokasta poikaa luottamaan omiin kykyihinsä? Pieni valmentaja sisälläni motivoi, kannustaa ja rohkaisee. Viikonlopun jäljiltä väsynyt ja villiintynyt poika on aina haastavaa treeniseuraa. Pääasia, että on hauskaa ja että edes kerran kokeillaan kaikkea. Peloista huolimatta sitten, kun kysytään mikä oli kivointa vastaus kerta toisensa jälkeen on "Kaikki!".
Omissa treeneissä sain tuntea taas oikeiden ”välineiden”
arvon. Kun ponnistaa seinästä vauhtia esteen yli on tärkeää että kenkä ei
luista. Feelmaksien pohjan pito on käsittämättömän hyvä. On helppo keskittyä
itse tekemiseen, kun voi luottaa siihen, että jalat ei luiskahda. Autonrenkaan tyyppinen kuviointi napsahtaa päkiän kohdalta seinään kuin imukuppi. Pelko on suurin
esteemme elämässä ja se estää meitä saavuttamasta toivomiamme asioita. Epämukavuusaluella käynti on asia, joka saa meidät oppimaan ja kehittymään. "Tempun nimi" on Tic tac ja se on seinän kautta ponnistaminen esteelle tai esteen
yli. Loikan tunne on mahtava kun huomaa lentävänsä esteen yli, jota ei muuten suoraan hyppäämällä rohkenisi ylittää. Texasin setä
näyttäköön mallia.
Tänään treenattiin myös putkilla loikkimista ja hyppimistä.
Metalliputki, jolle hypyn pitää osua on noin 6cm leveä ja laskeutuminen tulisi
tehdä päkiöille niin, että hypyn vauhti ei vie yli, eikä jää vajaaksi. Ajatus kaiteelle laskeutumisesta ei ole
kaikkein mukavin, mutta kummasti kun lähtee kokeilemaan eikä masennu horjahduksista
niin, onnistumisiakin tule väliin. Tämän
taidon oppiminen vaatii hurjan määrän toistoja sekä täydellistä kehon ja vauhdin
hallintaa. Hyppy tulee lähteä ylös, jotta laskeutuminen olisi mahdollisimman
kohtisuora alas. Puolen tunnin putkihyppelyn jälkeen tiesi hypelleensä ohutpohjakengissä. Iskunvaimennus kun pitäisi
tulla oikeasta tekniikasta ja polvista, ei pohjista.
Loppulämmittelyt hoidettiin taas hilpeissä tunnelmissa, kun lihaskuntojen välissä kiivettiin boksin päällä ja oltiin kuin parsat nipussa.
"Onnitelkaa itseänne, että olette tämänkin parkour treenin jälkeen hengissä!"
On tämä niiiin hauskaa! Kiitokset hyville koutseille ja mukaville treenikavereille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti