Aurinkoinen
sää houkutteli juoksulenkille. Sinne lähdettiin melkein koko perheen voimin
sillä KarvaApinamme kestävyys ei ole enää entisensä. PikkuApina sytkytteli
polkupyörällä, IsäApina hölkötteli tasatahtia ja ÄitiApina nautiskeli
satunnaisesti freerun elementeistä ylityksineen. Suoraan sanottuna juokseminen
on minusta aina ollut tylsää ja siksi siihen on ollut on/off suhde. IsäApina nauttii juoksusta aivan eri tavalla.
Hän juoksee mielellään suht samaa reittiä, mittaa juoksua suorituksena ja
seuraa sykettä. Jos juoksemme yhdessä hän tiirailee juoksutekniikkaani ja
miettii pitäisikö minullekin hankkia sykemittari. Me olemme erilaisia. En kiellä etteikö
sykemittari auttaisi hahmottamaan liikkumista ja sykealueita, mutta nautin lenkillä
enemmän ympäristön ja oman kehon tunteesta kuin sykemittarin sykkeestä. Ehkä
jos minulle tulee eteen jokin selkeä tavoite, voi apuvälineistäkin olla hyötyä.
Sinä poljet,
minä juoksen, niin kuin tanssi matka käy
Erityisen
ylpeä olen 4v PikkuApinasta, joka polki lähes tunnin lenkin. En tiedä
kiinnittäisimmekö hänen liikuttamiseensa niin paljon huomiota, ellei hänellä
olisi kehittynyt kampurajalka. Liikkuminen on ollut meidän perheelle tärkeä
asia ja siksi olen nyt neljä vuotta innostanut ja kannustanut PikkuApinaa
liikkumaan monipuolisesti. Torstaina kävimme pitkästä aikaa touhuamassa
telinevoimistelusalissa. Saimme onnistumaan hienon hypyn rekkitankoon
roikkumaan ja loistavia loikkia milloin mihinkin. Puomilla kävelykin onnistui
ensikertaa ilman tukikäsiä. PikkuApinassa on ollut aina tietynlaista arkuutta
ja varovaisuutta. Kannustukseen, iloon ja motivointiin on ollut pakko kiinnittää paljon
huomiota, jotta uskalletaan kokeilla uusia juttuja. Naapurin Neito onkin ihan
toista maata.
Pillipiipari
Nappasimme NaapurinNeidon mukaan puistoon. Me kiipeilimme ja temppuilimme PikkuApinan valmistaessa
meille ruokaa (Perunamuussia, kalaa, jätskiä, karkkia ja pillimehut). En ole puistossa
seisoskelevaa tyyppiä. Touhuan siinä missä muksutkin, kiipeilen ja jumppailen. Vaihtelemme monesti temppuja ja kokeilemme muksun kanssa jotain uusia juttuja. Olen itseasiassa kuin pillipiipari, joka houkuttelee yleensä lauman muksuja mukaan touhuun. Tänään seuraani
imeytyi kaksi muutakin mukulaa. Kkiipeilimme, teimme ylityksiä ja alituksia. Yksi
extra Neito taisi leiskauttaa kissaloikankin hymyillen kuin hangon keksi. Yksi
pieni huusi äitiään katsomaan miten hienosti hän pääsi tangon alitse. Välillä
on ristiriitainen olo muiden ikuisten pönöttäessä keskellä hiekkakenttää. Toki annan tilaa myös lasten omille
leikeille, mutta en voi sille mitään
että haluan pitää puistossa hauskaa itsekin. Lasten hymyt kyllä kertoo kaiken ”
Ihanaa, että pääsin teidän kanssa tänne puistoon!”
Tästä
motivoituneena ilmoittauduin viikon pohtimisen jälkeen Parkourapuohjaaja ADAPT 1
kurssille. Seuraa iloasi, sanotaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti