Treeni 3

Tänään treenailtiin Kangaslammen Parkourpuistossa. Monumentaalisten kivipaasien kovuus huokui jo metrien päähän. Metallitangoilla keikkuvat nuoret neitokakadut tarkkailivat herkeämättä lämmittelyitämme. Voin vain kuvitella miltä mahtoin näyttää kun letka keikkuvia naisten pyllyjä taapersi peräkkäin pitkin kivilohkareita ylös ja alas.

Ensimmäinen testi oli liukkaan vinolohkareseinän valloitus. Jalat luisuivat alas kerran jos toisenkin. Pieni salamavauhtia kiitävä kamikaze meinasi tunkeutua minun ja lohkareen väliin. Ajoitus oli sekunnista kiinni, ettei tullut pojasta parkua. Hieman kun tekniikkaa parannettiin sain juoksuvahdin ja askeleen sopimaan korkeammalle seinään ja pääsin ylös suorille käsille. Siitä nousu ylälohkareelle oli huomattavasti helpompaa. Jihaa!

Kun päästiin loikkimaan kiville olin elementissäni. Muistan kun häämatkallamme Azoreilla tulimme lohkareista virranuomaa pitkin alas kiveltä toiselle loikkien. Ei ollut vaihtoehtoa, etteikö loikka kantaisi kuohuvan virran yli. Ja niin se loikka kantoi edelleen vaikka virran korvasikin pehmeä maa. Pienikin epäily mielessä vie helposti voimat ponnistuksesta. Jos aivot sanoo "et pysty", kroppa menettää tehonsa.

Sujuvat tankojen ylitykset ja seinäponkaisu vielä onnistuivat, mutta mitä ihmettä. Kun olen lohkareen reunalla suorilla käsilläni, en saa nostettua jalkapohjaa käden tasolle vaan jalan nosto jää aina viisi senttiä vajaaksi. Onko ongelma pitkässä selässä, lantiossani, heikoissa käsissä vai surkeassa tekniikassa? Tuskaiset yritykset nousta käsiltä jaloille olivat kaukana sujuvuudesta ja lähempänä kömpelöä ähertämistä. Tästä löytyy siis treenattavaa koko talveksi. Pitkässä loikassa muurilta kivelle ei tosin ollut minulle taas mitään vaikeaa. Muilla ketterillä Ladyilla nousun kanssa ei ollut ongelmia, mutta hyppy taas aiheutti monille pelon tunteita. Hypyssä on minulla on kyse mielentilasta. Uskon loikkaan, vauhtiin ja näen itseni laskeutumasssa juuri sinne minne haluan. Pää tyhjäksi ja antaa mennä. Tätä tuli treenattua niin agilityssä kuin laskuvarjohypyssäkin. Mielikuvaharjoittelu on tärkeää juuri silloin kun liikutaan uskalluksen ja osaamisen rajamailla.

Lopuksi loikittiin pidempi rata. Väsymys sai herpaantumaan ja polvet kolahtelemaan, mutta nautin jo sujuvammasta menosta. Lisää toistoja ja varmuutta tekniikoihin niin jää ehkä mustelmat vähän vähemmälle. Ohessa kuva (linkitetty alkuperäislähteestä) ja video treenipaikasta.