Lauantain
Jameissa ”isojen poikien” leikit muuntautuivat hieman pienempiin mittakaavoihin
ApinaÄidin kohdalla. Taisin olla ainoa
aloitteleva koko porukassa, mutta siinä oli etunsa. Kun muut hilluivat ulkona
paahteessa haasteiden parissa, sain VIP pääsyn tyhjään loikkaamoon. Mikä
nautinto! Saman tein otin tavoitteeksi minkä muunkaan kuin apinaylityksen eli
Monkey Vault:n. Ei eteen loikkivia
pikkupoikia, ei Duck Trion väistelyä eikä jonottamista hyppypukille. Yhteis-Jamitukset
saivat väistyä tämän nautinnon tieltä. Onneksi oli kokeneempia sparraajia
paikalla, niin sain tekniikkaneuvoja ja pääsin pilkkomaan ylityksen osiin.
Paahtavasta
kuumuudesta huolimatta, alkoi armoton toisto. Ponnistus-kädet-työntö-laskeutuminen.
Yli mentiin että heilahti ja sain taputtaa itseäni selkään. Mutta tunne ja
tekniikka ei ollut kohdallaan. Tasajalkaponnistus ei liidätä kroppaa yli ja
ponnistus lähtee liian ylös eikä etuviistoon. Pitää uskaltaa loikata pukin
päälle reilummin ja miettiä askellusta. Mietin ylitystä osiensa summana, sain muutaman vinkin ja aloitin
askellusmuutoksen tasaponnistuksesta vaihto/laukka-askeleeseen.
Heti kun
ajatukset ottavat vallan kaikki hajoaa. Ajatukset on hyvä työkalu, mutta välillä niistä on vain haittaa. Kun miettii askeleita, en pääse enää sujuvasti yli. Agilitystä oppineena, helpotan hieman ja palaan taas takaisin. Tasaponnistus
ja tunne liidosta. Pikkuhiljaa yritän laittaa jalkoja eri aikaan maahan, jotta
toinen jalka pääsisi nostamaan lantion korkeammalle ilmaan. Pa-pam, pa-pam,
pa-pam jyskyttää päässä ponnistaessa. Haen tunnetta ja haen rytmiä, kunnes
huomaan laskeutuvani puoli metriä pidemmälle hyppypukista. Toistan ylitystä tauotta sisällä, ulkona,
sisällä ja ulkona. Hiekkapohja ja erilainen hyppypukki muuttaa tuntumaa
välittömästi. Hiki virtaa ja tuntuu hyvältä.
Paljonko on paljon
Pari päivää
myöhemmin lihakset vielä hieman jumissa kaivelen tunnemuistista hyvää lauantain
fiilistä Uimahallilla ja totean että se on kadonnut. Liikemuisti oli tallennettu vain välimuistiin,
ei vielä kehon kiintolevylle. Ajatukset harhailevat taas, jännitystä on ilmassa
ja loikka tökkii. Paljonko tarvitaankaan toistoja, jotta liike menee pysyvästi
kehon muistiin? Jos olisin teini-ikäinen poika ei varmaan paljoa. Huomaan
silmäileväni kodin lähimaastoista hyvää paikkaa missä saada toistoja, jotain
jossa uskaltaisin lisätä liitoa loikkaan ja olisi tarpeeksi leveyttä käsille.
Siihen asti kunnes löydän lenkkimaastoista hyvän spotin saa kotisohvan käsinoja
kelvata apinointiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti