Treeni 2

Perheparkourissa olimme sateen vuoksi sisällä. Pikkuapina ei olisi millään malttanut lämmitellä, vaan olisi painanut heti kiipeilemään. Hirmuinen tekemisen into jäätyi korkeammissa paikoissa. Mutta äidin tukemana niistäkin selvittiin. Minä jäin taas odottamaan innolla seuraavan päivän omia treenejä.

Omat treenit oli tällä kertaa sisällä parkoursalissa. Liikuimme maha kiinni maassa ja esteissä sekä korkealla koskematta lattiaan. Huomaan automaattisesti hakeutuvani sopivasti haasteellisiin paikkoihin. Feelmax ohutpohjakengät antavat hyvän tuntuman alustoihin.

Tänään treenattiin cat leap hyppyä ja siitä nousua sekä korkealta pudottautumista. Toisessa osiossa keskityttiin taas erilaisiin ylityksiin eli vault tekniikoihin. Tehtiin lopuksi rata kokonaisuudessaan. Iso ryhmä ei anna mahdollisuutta saumattomaan flow tyyppiseen etenemiseen, mutta eipä se tässä vaiheessa vielä onnistukaan ennenkuin on saatu tarpeeksi toistoja tekniikoista. Lopuksi vielä lihaskuntoa ja tuloksena seuraavana päivänä taas mukavasti kivistävät lihakset.

Iltahämärissä kun palailin koiran kanssa iltakävelyltä, bongasin omasta pihasta hyvän paikan harjoitella Monkey vault tekniikkaa ja kas muutaman kerran jälkeen jalat vain sujahtivat käsien välistä aidan toiselle puolelle. Vielä on vähän työstämistä siinä että saa lantion ylös ja luottaa ylilentokykyyn. Tämä tekniikkaa vaatii toistoja. Bongasin yhden hyvän muurin pärkän läheltä missä tätä voisi treenata. Siinä olisi skeittipojilla ihmeteltävää kun täti treenaa. Annetaan nyt "Texasin sedän" näyttää mallia miten apina lentää!

Treeni 1

Perheparkour tunnista innostuneena päätin lähteä mukaan Ladyparkour ryhmään. Ryhmä oli jo startannut edellisellä viikolla, mutta ryhmässä oli kuin minua varten yksi paikka jäljellä.

Lähdin viimetingassa ja pyöräilin aivan väärään paikkaan. Onneksi selvisi treenien oikea osoite parkour ladyn myötä, pyörällä Viitaniemeen ja lämmittelyihin mukaan. Tänään harjoiteltiin perusylityksiä Dash Vault sekä seinäjuoksua/ponnistusta Wall Run/Pop Vault. Seinä ponnistuksessa päkiät olivat kovilla ponnistuksesta. Ponnistus tulee suuntautua ylös ja lähteä lantion korkeudelta. Lopputunnista koivet olivat jo aika väsyneet puolentoista tunnin hyppelyistä. Kissakävely nurmikkorinnettä pitkin alamäkeen tuntui riemastuttavan paljon hauskemmalta kuin sama aika vietettynä lankussa paikallaan. Pienessä sateessa liikkuminen ei tuntunut yhtään kurjalta vaan raikas ulkoilma virkisti kummasti.

Treenien jälkeen mieli oli hyvä. Totesin pelkoknnykseni olevan matala johtuen varmasti laskuvarjohypyn tuomasta turtumisesta lentämiseen. On ihana kuunnella omaa kroppaa, mutta jos lähtee liikaa ajattelemaan tekniikkaa kadottaa helposti liikkumisen flown. On helpompi totuttaa kroppa motorisesti oikeaan tekniikkaan ja tehdä se vauhdin kanssa omissa mielikuvissaa useamma kerran. Sen jälkeen on on vain helppo antaa mennä.

Kotiläksyksi saatiin Cat Pass/Kong/Monkey/Panther/Gorilla, jota en vielä treeneissä saanut onnistumaan. Valitettavasti joka puolelta kipeät lihakset ja armottomaksi paisunut flunssa esti kotiläksyjen teon. Mitä nyt pikkuisen kokeilin olohuoneessa sohvan käsinojan ylitystä kyseisellä tekniikalla. Ja alakerran naapurit tykkää...

Tavoitteena minulla ei ole huimat temput vaan sulava ja tanssinomainen liikkuminen. Tässä inspiraatioksi videota parkour naisista jossain päin maailmaa.

Vierivä kivi ei sammaloidu

Olen liikkunut lapsesta asti ja harrastellut milloin mitäkin. Olen kokeillut paljon erilaisia liikuntamuotoja eri elämäntilanteiden mukaan. Liikunnassa minulle on olennaista siitä saatu hyvä olon tunne. Sisäinen riemu ja hyvä olo ovat sekoitusta ilosta, itsensä ylittämisestä.

Lapsena vietin paljon vapaa-aikaani aikaa kiipeilemällä puissa ja kivillä ja tätä haluan tehdä luontaisesti myös oman pikkuapinani kanssa. Liikunnan riemu on se mitä haluan lapsenikin kokevan. Tämä on tärkeää siksi että hänen vasen jalkansa ei ole täysin normaali vaan korjattu kampura. Kaikki liikkuminen jalan pitämiseksi kunnossa erityisen tärkeää.

Mielenkiinnosta päätin listata liikuntaa liippaavat harrastukseni aikajärjestyksessä:

Naisvoimistelu: Äiti-lapsi jumpasta teini ikään. Laatuaikaa oman äidin kanssa ja huipentumana esiintyminen armeijan aloikkaille jumppapuvuissa :)

Tanssi: satubaletti, jazz- ja streetdance. Tanssin monta vuotta, mutta jotain jäi puuttumaan. Sarjojen opettelussa ei mukana liikunnan riemua, jonka tajusin vasta kun tiukka opiskelijabudjetti ei tanssitunteja kustantanut. Tanssi tosin oli parasta huumetta opiskelijan yöelämässä.

Teatteri: Hauskaa ja sitouttavaa. Itsensä ylittäminen mahdollisuus oli riemastuttavaa. En tiedä miksi tämä jäi...ehkä tavataan taas joskus.

Taiji: Salainen rakkauteni. Sielun ja kehon tanssia. Säästetään eläkepäiville.

Pyöräily: Kesät talvet. Arkiliikuntaa parhaimmillaan 60 km päivässä.

Spinnig, Body Pump: Viisi kertaa viikossa salilla sai kehon timmiksi, mutta kuka oikeasti sitä jaksaa ilman todellisia tavoitteita. Helposti hyvin koukuttavaa kuukausikorttilaisena.

Aikido: Kiehtovaa ajattelua liike-energian hallinnasta ja ohjaamisesta. Hikinen sali, jatkuvasti aukeava puku ja tatami eivät napanneet. Kehittyäkseen olisi pitänyt käydä treeneissä paljon. Tästä tuli paljon oivalluksia muihin elämänalueisiin.

Uinti: Aamu-uinnit Kuopion syvässä hyppyaltaassa saivat olon merenneitomaiseksi. Mieltä rauhoittavaa ja tehokasta.

Metsälenkit koiran kanssa: Mielen tyhjentävät ja terapeuttiset lenkit erittäin iloisessa seurassa. Tasapainottavaa ja aidosti hauskaa. Mikä parasta syksyllä lenkkipolun varrelta löytyy myös välipalaa. Valitettavasti karvainen seuralaiseni ei halua eläkeläisenä enää pitkille metsälenkeille. Pentukuumetta havaittavissa...

Laskuvarjohyppy: Toteutettu lapsuuteni unelma. Todellista iloa, heittäytymistä ja tarkkuutta vaativaa hommaa. Vaatii omistautumista lajiin ja pitkiä iltoja/ viikonloppuja kentän laidalla. Yhden kesän heila. Löysin kuitenkin jotain parempaa...

Agility: Elämäni rakkaus. Ketteryyttä, kehoa ja mieltä kiehtova yhteistyö parhaan ystävän kanssa. Laji, joka opettaa paljon ja jossa tuloksien tavoittelu johtaa harhaan. Avain on  harjoitella tavoitteellisesti, olla silti hetkessä ja tehdä mielikuvaharjoitteet kunnolla. Tämä jää odottamaan uutta koiraa, sillä lajia on hieman vaikea harrastaa yksin.

Juoksu: Helppoa, hauskaa, mutta kalvotulehdus jalassa tyssäytti ilon puoleksi vuodeksi. Tylsää ellei keksi vaihtelevia reittejä. Metsä ja polut ovat parhaita alustoja. Kaipaan kuiten jotain jossa saan haastaa itseäni.

Äiti-lapsi jumpat: Hauskoja ja sosiaalisia, mutta menevälle äidille ja lapselle monesti liian lällyä menoa. JKL voimistelijoiden Gakkatyggi vuorolla äitikin nautti kun sai vapaasti touhuta mukana telinevoimistelusalissa. Kummasti mukana touhuava vanhempi vetää puoleensa myös muitakin lapsia.

Hiihto: Lapsuuden inhokkilaji nro1 yllättää. Tuomiojärven ladut aurinkoisena talvipäivänä on mahtavuutta. Pakko oli hakea jopa koiran ruokaa Viitaniemestä hiihtäen. Vastatuuli, perässä pulkka, jossa 10 kg ruokasäkki ja mandukassa 10 kg hihkuvaa muksua ja mukana myös koira. Riemukkainta oli kantohanki ja luisteluhiihto, pulkka perässä ja muksu pulkassa. Sitten painettiin pitkin jäätä. Voi sitä riemua.

Ryhmäliikunta, kahvakuula, bodybalance, pumppi, zumba: Kohottaa kuntoa, mutta hiukan sielutonta. Kunto kasvaa, mutta mukana ei ole minulle tarpeeksi aitoa iloa. Sisäinen lapseni huutaa vapaampaa ja luovempaa treeniä.

Parkour: Täyttää tämän hetkisen tarpeeni. Lapsenomaista iloa, itsensä ylittämistä, rohkeutta ja lihaskuntoa. Ryhmässä tekeminen oikeasti sosiaalista ja kannustavaa. Opetusta niin perheryhmässä kuin tällaisille touhunaisille. Antaa virikkeitä luovempaan lapsen kanssa liikkumiseen ulkona. Nyt on motivaatiota vihdoin opetella myös leuanvetoja.

Pitkä postaus, mutta niin on elämäkin.

Kipu kertoo muutoksesta

Pää, olkapäät, peppu, polvet, varpaat...

Ei ole paikkaa koko kropassa, joka ei kertoisi uuden harrastuksen aloittamisesta. Menetin keväällä kiinnostukseni ryhmäliikuntaan. Pumppi kehitti kivasti lihaksia, mutta se on niin tasapaksua ja tylsää. Kahvakuulailu ei innosta sen enempää kuin pumppikaan. Juoksun aloittaminen tyssäsi viimeksi rasitusvammaan. Koira on vanha eikä halua enää metsälenkeille. Jooga kiehtoisi, mutta jotenkin se ei ole mun juttu nyt.  Huomasin kaipaavani liikunnalta riemua ja iloa, en vain kasvavaa kuntoa, ulkonäköä tai terveyttä.

Päädyin ilmoittautumaan pikkuapinan kanssa Parkour Akatemian perheparkouriin. Halusin kehittää pikkuapinan intoa liikkumiseen ja tehdä jotain kivaa motoriikkakin kehittävää yhdessä. Jo ensimmäisen tunnin jälkeen jäi kutisemaan pirskahteleva riemullinen tunne. Seuraavalla perhe tunnilla roikuin ja riekuin itsekin kuin apina lapsen kieriessä pitkin nurmikkorinnettä. "Tätähän riemua pitää saada lisää"- tuumin. Kuin kohtalon oikusta Lady parkour ryhmässä oli vielä yksi paikka minulle jäljellä.

Mieheni naureskelee surkealle tasapompulleni ja käteni ovat tiettävästi tulitikun paksuiset. Mikä siis saa 35 vuotiaan naisen innostumaan, jopa testosteronin tuoksuisesta fyysisiä rajoja rikkovasta harrastuksesta. Tietenkin lapsen omainen ilo, riemu ja itsensä ylittäminen. Luontaista ketteryyttä lisäävää liikuntaa, jossa saa oppia uutta ja tehdä juuri niin kuin itsestä tuntuu hyvältä. Minun ei tarvitse osata painovoimaa uhmaavia kong vaulteja betoniviidakossa tai hyppiä talon katolta toiselle. Riittää kun  nautin siitä mitä teen ja koko kehoni solut värisevät ilosta.

Liikuntaharrastusten kirjoon on nyt lisätty siis uusi laji: Parkour / free running tms.