Pää, olkapäät, peppu, polvet, varpaat...
Ei ole paikkaa koko kropassa, joka ei kertoisi uuden harrastuksen aloittamisesta. Menetin keväällä kiinnostukseni ryhmäliikuntaan. Pumppi kehitti kivasti lihaksia, mutta se on niin tasapaksua ja tylsää. Kahvakuulailu ei innosta sen enempää kuin pumppikaan. Juoksun aloittaminen tyssäsi viimeksi rasitusvammaan. Koira on vanha eikä halua enää metsälenkeille. Jooga kiehtoisi, mutta jotenkin se ei ole mun juttu nyt. Huomasin kaipaavani liikunnalta riemua ja iloa, en vain kasvavaa kuntoa, ulkonäköä tai terveyttä.
Päädyin ilmoittautumaan pikkuapinan kanssa Parkour Akatemian perheparkouriin. Halusin kehittää pikkuapinan intoa liikkumiseen ja tehdä jotain kivaa motoriikkakin kehittävää yhdessä. Jo ensimmäisen tunnin jälkeen jäi kutisemaan pirskahteleva riemullinen tunne. Seuraavalla perhe tunnilla roikuin ja riekuin itsekin kuin apina lapsen kieriessä pitkin nurmikkorinnettä. "Tätähän riemua pitää saada lisää"- tuumin. Kuin kohtalon oikusta Lady parkour ryhmässä oli vielä yksi paikka minulle jäljellä.
Mieheni naureskelee surkealle tasapompulleni ja käteni ovat tiettävästi tulitikun paksuiset. Mikä siis saa 35 vuotiaan naisen innostumaan, jopa testosteronin tuoksuisesta fyysisiä rajoja rikkovasta harrastuksesta. Tietenkin lapsen omainen ilo, riemu ja itsensä ylittäminen. Luontaista ketteryyttä lisäävää liikuntaa, jossa saa oppia uutta ja tehdä juuri niin kuin itsestä tuntuu hyvältä. Minun ei tarvitse osata painovoimaa uhmaavia kong vaulteja betoniviidakossa tai hyppiä talon katolta toiselle. Riittää kun nautin siitä mitä teen ja koko kehoni solut värisevät ilosta.
Liikuntaharrastusten kirjoon on nyt lisätty siis uusi laji: Parkour / free running tms.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti