Perjantaina pää tyhjäksi

Maanantain treenit jäävät väliin, joten perjantai-illan vapaavuoro kutsui kera muutaman muun Ladyn. Olin kunnostautunut viikolla kahvakuulan ja jumppakuminauhan kanssa ja tehnyt jotain pientä lihaskuntoa joka päivä.

Loikkaamon rakenteet olivat onneksi samat kuin maanataina niin päästiin tekemään maanantailta mieleen jääneitä juttuja. Salissa oli aikamoinen vilske. Neljä pikkujannua leikki parkourhippaa ja sinkoilivat eteen milloin mistäkin. Isommat jannut loikkivat aivan käsittämättömiä etäisyyksiä ja me Ladyt touhusimme omaan tapaamme ylitysten ja kissahyppyjen parissa. Porukkaa riitti salin täydeltä, mutta silti mahduimme kaikki sulassa sovussa treenaamaan.

Vapaavuoro antaa mahdollisuuden saada kunnolla toistoja niihin tekniikoihin, jotka omassa treeniryhmässä on tullut opittua. Ulkona märässä pimeydessä treenaus ei tällä hetkellä oikein kiinnosta ja lämpö tekee lihaksille hyvää. Illan kuluessa Loikkaamon salin lämpötila nousi varmasti ihan samoihin lukemiin kuin hot joogan sali ja hiki virtasi ihan joka solusta.

Kehon lihakset ovat alkaneet tottua ja voimistua. Hypyt pitenevät ja roikkuminen helpottuu. Tänään onnistui monissa asioissa, jotka eivät vielä aiemmin ole loksahtaneet paikalleen. Myös muut Ladyt ylittivät itsensä hienosti ja yhdessä tekeminen oli hauskaa. Jokaisella on oma tasonsa ja oma tekeminen on aina suhteessa omiin taitoihin ja voimiin. Ei tarvitse päästä samaan kuin muut riittää, että uskaltaa haastaa itseään. Tässä perjantain ilonaiheet:

• Sain punnerrettua seinäjuoksussa itseni käsien päälle!
• Sain monkey vaultin vihdoin onnistumaan ja löysin sen rytmin.
• Presit (precision jump l. tarkkuushyppy) osuivat kohteisiinsa. ( ei tosin vielä tangoille mutta 15 cm leveälle alustalle kyllä)
• Hyppy kissariipunnasta seinältä lensi mukavasti myös takaisinpäin.
• Ylityksiin alkoi tulla sujuvampaa rytmiä.

Lopuksi totesimme tämän olevat paras tapa tyhjentää pää viikon lopuksi. Aimoannos endorfiiniä ja hyvää mieltä koko viikonlopuksi. On tämä ihan kauhean koukuttavaa, vaikka tälläkertaa säären etuosa on kolahduksesta ihan käsittämättömän arka.

Lopuksi lähipuiston treenikaveri näyttää mallia ylityksestä ja hetki ennen tarkkuushyppyä.

I feel like jumping

Pikkuapina kaipasi laatuaikaa isän kanssa, joten täti otti suunnaksi loikkaamon vapaavuoron. Mikäpä sen parempi tapa viettää perjantai-iltaa. Muutama muukin Lady tuli paikalle hikoilemaan ja kokeilemaan rajojaan. Onnistuin haastamaan itseni pitkään kissaloikkaan seinälle. Törmäsin tosin viimeisellä hypyllä kyynerpäällä omaan polveeni niin, että palkkiona polvessa on mehevä sinipunainen mustelma. Hauskaa oli ja luppuillasta alkoi raajat jo tutisemaan väsymyksestä.

Lihakset kipeänä heitin sunnuntaina 15 kg laulavaa poikaa selkään ja lähdimme Hitonhaudalle liukastelemaan liukkaille kallioille. Jyrkän rinteen kiipeäminen kissakävelyllä pusutteleva punnus selässä oli kieltämättä erittäin tehokasta treeniä.

Ladyjen oma treeni alkoi hilpeällä parkourhipalla. Paikat lämpimiksi ja itse harjoittelu aloitettiin ylityksillä. Miten helppoa on pyörittää koiraa hyppyneliössä ohjaten, mutta itse hypittynä jalat sekosivat askeleissa. Niin kuin agilityssä myös parkourissa on käytettävä hieman aikaa rata ja tekniikkasuunnitteluun, jotta itse tekeminen on jouhevaa. Seuraavassa pikkupätkässä harjoiteltiin sitä sujuvuutta laskien askelien määrä minimiksi ja saaden liikkuvuuteen vähän enemmän flowta.

Lopputunti sujui itsensä ylittämisen merkeissä. Perjantain vapaavuoron hypyt toimi erittäin hyvänä pohjana. Nyt oli paljon helpompi ottaa haasteet vastaan ja siirtyä nopeammin vaativimpiin kohtiin, kun tiesin miten pitkälle hyppy voi kantaa. Perjantaina mitattiin myös oman tasajalkahypyn maksimipituus, joka auttaa hienosti etäisyyksien arvioimisessa. Hypyssä mielikuvaharjoittelu on erittäin tehokas väline. Kun näkee mielessään oman hyppylinjansa kaaren ja käsien ja jalkojen paikat ja kuvittelee kropasta tarvittavan voiman hypyn tekemiseen, on paljon helpompaa toteuttaa hyppy vaikka punteissa tutiseekin. Aluksi hyppyä voi tietenkin helpottaa ja hakea tuntumaa. Kun hyppy onnistuu kannattaa heti hakea asteittain lisää etäisyyttä. Jos hyppyä jää miettimään liikaa paineet kasvavat ja epäusko valtaa mielen. Tällä kertaa jäi tekemättä vai muutama vaikein haaste, mutta moni paikka onnistui yli odotusten.

Lopuksi hyydytettiin tehokkaasti koko porukka Policen tahtiin. Tässä blogin lukijoille mahdollisuus tehdä sama treeni kotona. Hölkkäile paikallaan ja aina kun biisissä kuuluu sanat Roxanne tai put on your red light. Hyppää kyykyyn ja punnerrusasentoon, tee yksi punnerrus, nouse ylös ja tee perään ns. kynttilähyppy.

Have Fun!

Kyllä. Selkä on kipeä!

Superjuhlaviikonloppu kolmine syntymäpäiviineen ja isänpäivineen, neljää eri suklaakakkua ja yksi kermakakku mahanpohjalla oli liian hyvä syy olla ehtimättä perheparkouriin. Kakuista saikin hyvän energialatauksen omiin treeneihin maanantaiksi.

Ensin on pyöriteltävä kaikki nivelet ja lämmiteltävä, että kroppa voi ottaa iskut vastaan. Sitten aloiteltiin hikoilu ja hyppääminen. ”Siis voiko alas hyppäämisestä tulla hiki?” No kyllä voi. Alas pitää laskeutua pehmeästi kahdelle jalalle ja joustaa polvista liikkeen siirtyessä pehmeästi eteenpäin käsille. Pikkuhiljaa siirrettiin hyppyä korkeammalle ja vauhtia eteenpäin.  Lopuksi otettiin vauhtia, ponnistus laatikolta ja lento esteen yli. Ja kas, laskeutuminen alkoi tulla pikkuhiljaa pehmeämmäksi. Kun tekniikan tajuaa, laskeutuminen ei tunnu yhtään missään. Ei edes täysin vaimentamattomilla kengillä tehtynä.

Toisessa treenissä juostiin seinää, kiivettiin ikkunasta, hypättiin seinälle ja lopuksi jonkinlainen ylitys. Itsensä kiepsautus seinälle voi tuntua ajatuksena ihan helpolta, mutta kahden metrin korkeudessa, se vaatii muutaman ajatuksen ennen toteutusta. Yleisön pyynnöstä otimme videon. Agilityn tahtiin tottuneelle. Tätin meno näyttää vähän laiskalta, mutta ihan ok:lta vasta alkajaksi. Sitten joskus tekemisessä on ehkä enemmän flowta eikä tuollaisia ” mihin nämä kädet piti pistää” tuumaustaukoja. Tässä Tätin näyte:

Niin kuin baletissa, Parkourissa pidempään harrastaneiden liike näyttää uskomattoman luonnolliselta ja kevyeltä kun keho ja liike on koko ajan hallittua. Alkeistasolla se on enemmän ja vähemmän könyämistä, mutta erittäin hauskaa sellaista.

Lopuksi kierrettiin salia lihaskuntomielessä käsillä kävellen (jalat käveli seinällä), kyykkyhyppien, vaakanojassa ja roikkuen tangoissa ym. Samalla sai hyräillä Indiana Jonesin tunnaria. On hienoa huomata, että kädet jaksavat pikkuhiljaa sietää kohon kannattelua.

Lopuksi saatiin pieni tehtävä seurata miltä treenit tuntuivat huomenna kropassa etenkin alaselän alueen lihaksistossa. Vastaus on otsikossa. Lisäksi kipeänä ovat lihakset etenkin reisien alueelta, pakaroista sekä kiristelyä yläselässä ja käsissä.

Enää kaksi viikkoa tätä kautta jäljellä. Täytyy mennä vapaavuoroille harjoittelemaan syksyllä opittuja tekniikoita, ulkokelit kun on vähän haastavat silloin. Ilmoittauduin myös astangajoogakurssille joulukuun vaihteessa ihan uteliaisuuttani.

Välineillä on väliä

Pikkuapina haluaisi tehdä aina sitä mikä on hauskaa. 10 kertaa peräkkäin kiivetä ja laskea, kiivetä ja laskea. Homman juoni onkin saada hänet motivoitua tekemään myös niitä ei niin kivoja harjoituksia.  Miksi tehdä kuperkeikka kun roikkuminen on hauskempaa? Miten kannustaa korkealle jämähtänyttä pelokasta poikaa luottamaan omiin kykyihinsä? Pieni valmentaja sisälläni motivoi, kannustaa ja rohkaisee. Viikonlopun jäljiltä väsynyt ja villiintynyt poika on aina haastavaa treeniseuraa. Pääasia, että on hauskaa ja että edes kerran kokeillaan kaikkea. Peloista huolimatta sitten, kun kysytään mikä oli kivointa vastaus kerta toisensa jälkeen on "Kaikki!".

Omissa treeneissä sain tuntea taas oikeiden ”välineiden” arvon. Kun ponnistaa seinästä vauhtia esteen yli on tärkeää että kenkä ei luista. Feelmaksien pohjan pito on käsittämättömän hyvä. On helppo keskittyä itse tekemiseen, kun voi luottaa siihen, että jalat ei luiskahda. Autonrenkaan tyyppinen kuviointi napsahtaa päkiän kohdalta seinään kuin imukuppi. Pelko on suurin esteemme elämässä ja se estää meitä saavuttamasta toivomiamme asioita. Epämukavuusaluella käynti on asia, joka saa meidät oppimaan ja kehittymään. "Tempun nimi" on Tic tac ja se on seinän kautta ponnistaminen esteelle tai esteen yli. Loikan tunne on mahtava kun huomaa lentävänsä esteen yli, jota ei muuten suoraan hyppäämällä rohkenisi ylittää. Texasin setä näyttäköön mallia.

Tänään treenattiin myös putkilla loikkimista ja hyppimistä. Metalliputki, jolle hypyn pitää osua on noin 6cm leveä ja laskeutuminen tulisi tehdä päkiöille niin, että hypyn vauhti ei vie yli, eikä jää vajaaksi.  Ajatus kaiteelle laskeutumisesta ei ole kaikkein mukavin, mutta kummasti kun lähtee kokeilemaan eikä masennu horjahduksista niin, onnistumisiakin tule väliin. Tämän taidon oppiminen vaatii hurjan määrän toistoja sekä täydellistä kehon ja vauhdin hallintaa. Hyppy tulee lähteä ylös, jotta laskeutuminen olisi mahdollisimman kohtisuora alas. Puolen tunnin putkihyppelyn jälkeen tiesi hypelleensä ohutpohjakengissä. Iskunvaimennus kun pitäisi tulla oikeasta tekniikasta ja polvista, ei pohjista.

Loppulämmittelyt hoidettiin taas hilpeissä tunnelmissa, kun lihaskuntojen välissä kiivettiin boksin päällä ja oltiin kuin parsat nipussa.

"Onnitelkaa itseänne, että olette tämänkin parkour treenin jälkeen hengissä!" 

On tämä niiiin hauskaa! Kiitokset hyville koutseille ja mukaville treenikavereille!