Taas sitä ollaan Pöhkönä Parkouriin

Viikonlopun vietin ADAPT 1 parkour apuohjaaja kurssilla.  Sisällöstä ei sen enempää tarvitsekaan puhista. Kolme päivää käsiteltiin ryhmänhallintaa, loikittiin pitkin ja poikin toistemme ohjaamina. Tunnelma oli paikoin hilpeä, paikoin hikinen ja porukka mitä mainioimpia tyyppejä täynnä. Paljon nuoria miehiä ja kaksi ApinaÄitiä. Huomasin kauhukseni tiukan ja vaativan agilitykouluttajapersoonallisuuteni (huh mikä sanahirviö) puskevan päälle. Siitä vaativuudesta ei ehkä ole niin paljon hyötyä, kun avustan lauantaisin Hirviötä* liikuttamaan liutaa lapsia ja aikuisia.

Ladyt lavalle

Maanantaina, lihakset vain hieman kireinä, starttasimme ensimmäisiin Ladyjen treeneihin Herra Hatun* ja ihanan Peter Panin* johdolla. Kirmasimme laumana rantaraitille jakaantuaksemme kahtia (aina niin hauskaa, jos ajattelee asiaa solutasolla). Peter Pan pyöritti meitä tehokkaasti muurilla niin että suuntavaisto oli mennä sekaisin. Lähes mielipuolinen meno jatkui kierähtäessämme John Wayne tyyliin  muurin päälle ja alas, Jyväsjärven vettä uhmaten. Kyllä oli taas ohikulkijoilla ihmeteltävää. Alastulot korkeammalta tömähtelivät iloisesti kuin naarasnorsulla. Eipä ollut keveydestä tietoakaan.

Herra Hatun iloisessa ohjauksessa tunnelma ja askel muuttui jo keveämmäksi. Pääsimme leiskauttelemaan presi(tarkkuus)hyppyjä vauhdista muurille. Pyörät ja juoksijat vain singahtelivat ohitsemme, kun haastoimme itseämme hyvinkin perustavanlaatuiseen hyppyyn. Sitä voikin ihmetellä, miksi en ole tuota tehnyt aiemmin. Mikä riemullinen tunne olikaan, kun uskalsi lisätä hyppyetäisyyttä. Tuntuu hämmentävältä ”laskeutua” muurille yli puoli metriä korkeammalle, mistä oli ponnistanut. Loppuharjoitus sujui kuin tanssi (ja laulu). Katulamppu innoitti hoilottelemaan musikaalisävelmiä ihan julkisesti. Hypyn pituuteen sillä tosin ei ollut mitään vaikutusta.

Lopuksi irroitettiin vielä hiki pintaan hölkällä ja spurteilla loikkaamolle. Pihassa vielä vähän mäkijuoksua, ylitys ja hyppysarja traktorin renkaillla. Kolmannen kierroksen lopussa höperö hymy ei poistunut kasvoilta. Miten tämä voi olla näin hauskaa! 

*Parkour nimiä 

Kampurajalka fysioterapeutilla 2/2

Kampurajalka fysioterapeutilla 2/2

Emme tule käymään fysioterapeutilla jatkuvasti vaan katsoimme kunnolla läpi, millaisia liikuntamuotoja kannattaisi suosia, miten ohjaamme poikaa oikeisiin liikeratoihin ja mikä olisi paras tapa venyttää jalkaa. Ajatus on se että ensin opetetaan vanhemmille tapoja ja keinoja, jotka ujutetaan osaksi arkea.

(ja tähän väliin muistutan taas amerikkalaiseen malliin, että kirjoittamani mielipiteet ovat täysin omia henkilökohtaisia mietelmiä ja pohdinnan tuloksia.)

Venytys

Tankokengät hoitivat venytyksen aiemmin. Mikäli haluamme pohkeeseen ja akillesjänteeseen venymistä kannattaisi meidän hankkia vino lauta, jolla poikaa seisotetaan 10-15min päivässä. Tällainen pohjevenytys laite (www.tumppituote.fi) löytyy Ukin kotoa.

Ukki lupasi rakennella meille oman muksulle sopivan kotiin. Ajattelimme tarjota PikkuApinalle 10-15 minuuttia peliaikaa päivittäin, ehtona sille, että hän seisoo pelatessaan laudalla. Vanhempien tehtäväksi jää kontrolloida, että jalkapohjat pysyvät laudalla venytyksessä. Aika-ajoin kannattaa venyttää myös käsin isovarvasta ylöspäin.

Suositeltavaa olisi viettää paljon aikaa kiipeilytelineillä/puolapuilla/kaiteilla ja ohjeistaa poikaa seisomaan/kiipeämään aktiivisesti päkiällä, jolloin kanta pääse taipumaan alas.

Voima

Kampurajalassa on selkeästi heikompi kontrolli ja voima. Se näkyy eritoten yhdellä jalalla hyppimisessä. Terveellä jalalla hyppyjen määrä on noin 12. Kampura tuskin irtoa maasta. Ulkotrampoliiniin meillä ei ole mahdollisuutta, joten hankintalistalle tuli saman tien sisätrampoliini, joita saa käytettynä kympillä. Vasemmalla jalalle koitetaan saada enemmän hyppyjä avustetusti.

Tasapaino

Jalkojen voimaero vaikuttaa siihen että PikkuApina käyttää mieluummin vahvempaa jalkaa. Hidas juoksu muuttuu laukkaamiseksi ja raput mennään aina sama jalka edellä. Vanhempien tehtävä on muistuttaa lasta käyttämän jalkoja tasapuolisesti.

Tasapainon, voiman ja venytyksen yhdistelmä tulee tietenkin potkulautaillussa. PikkuApina potkuttelisi mielellään vain oikealla jalalla, jos asiaan ei kiinnittäisi huomiota. Muistan itse mitä tapahtui nuorena kun jalka kipsissä pompin kuukauden vain yhdellä  jalalla. Voimaerot vain kasvavat entisestään. Potkuttelu sillä heikommalla jalalla on selkeästi vaikeampaa, joten potkulautaillessa 2/3 matkasta potkii vasen jalka ja 1/3 matkasta oikea jalka. Vanhempi huolehtii aina potkuttelevan jalan vaihdon.

Koirat ja lapset

Koirien ja lasten ”koulimisessa” on samat säännöt. Kaikki työ on helpointa tehdään arjessa. Ensin hankitaan vinkkejä kokeneilta kouluttajilta ja sen jälkeen tarvitaan vaan sitkeyttä, ohjausta ja lukematon määrä toistoja. Toistoilla luodaan rutiinit ja ohjenuorat elämään. Kun PikkuApina oppii jo lapsesta asti antamaan vasemmalle jalalle enemmän työtä, se vahvistuu pikkuhiljaa lähes itsestään. Hän oppii myös tiedostamaan jalkojen erot ja ottamaan sen huomioon liikkumisessaan aikuisena. Mitään himotreenausta emme tule tekemään vaan ujutamme jutut osaksi arkea niin kuin tankokengätkin.

Totta kai jatkamme monipuolista liikkumista kuten ennenkin. Loppukesästä aloitimme perhelenkit, jossa pyöräilymatkaa on taittunut jopa 9 km (ylämäissä avustettuna). Talvella hiihdämme ja luistelemme. Viikonloppuna jatkamme taas ohjattua perheparkouria, josta on tullut meidän 

Kengät

Jalkaterien kokoero on venynyt jo yli senttiin. Kun kokoero alkaa olla lähempänä kahta senttiä, joudumme siirtymään erikokoisin kenkiin. Nyt selviämme vielä saman kokonumeron kengillä. Monilla kampurajalkaisilla on ongelmia hyvien kenkien löytämisen kanssa. Tätä ei pitäisi väheksyä. Kengät hankitaan aina jalkojen mukaan, mutta vaihtoehdot ovat aika rajalliset. Monilla on useamman numeron kokoero kengissä tai muita erikoisvaatimuksia kenkien suhteen. Loput ongelmat ratkeavat erikoisvalmisteisilla kengillä. Hintaa näille tulee useita satoja euroja, mutta kengät on jalkojen mukaan tehdyt. Useimmat kampurajalkaiset eivät saa tukea kenkien ostoon, mutta toiset saavat.  Eriarvoisuus on valitettavaa, mutta totta. Kampurajat ovat yksilöllisiä, hoito on yksilöllistä, joten mitään muuta ohjetta ei voi antaa kuin että olkaa itse aktiivisia. Tärkeintä on että kenkien hankinnassa on mukana oikeasti ammattitaitoinen ihminen. 

Kesällä me suosimme ohutpohjaisia, mutta sivukierrolta tukevia kenkiä. Paljasjalkakävely kehittää tutkitusti jalan hermotuksia ja venyttää kireää akillesjännettä. Kevät ja kesä mentiin barefoot kengillä (Vivo ja Merrel). Syksyksi hankimme Superfitin goretex kengät, jotka eivät varmasti mahdu PikkuApinalle keväällä. Lokakuussa onkin hankinnassa taas talvikengät. Kenkiä menee ja kenkiä tulee. Niistä me ei tingitä.  

Kampurajalka fysioterapeutilla 1/2

PikkuApinalla on siis synnynnäinen jalan kehityshäiriö nimeltään kampurajalka. Hoitotarinan & muuta löydät täältä. Jalan aktiivinen hoitovaihe on nyt ohi ja vanhempien ja liikunnan rooli jalan vahvistamisessa on nyt erittäin ajankohtainen.

tietoa voit lukea

(ja tähän väliin totean amerikkalaiseen malliin, että kirjoittamani mielipiteet ovat täysin omiani eivätkä edusta mitään virallisia hoitokäytäntöjä.)

Jalan aktiivisen hoitojakson ja öisen venyttämisen jälkeen vastuu jalasta on täysin vanhemmilla. Kontrolleja toki on, mutta ne eivät estä palautumista equinus/varus asentojen suuntaan. ks kuva (linkattu http://www.myhealthyfeeling.com/club-foot/). Suurin palautumisen riski kuulopuheiden mukaan on aina kasvuspurtin aikana. Palautuminen voi tapahtua jo muutaman kuukauden aikajänteellä, siksi vanhempien tekemä säännöllinen jalan tarkkailu on tarpeen. Muutama on huomannut palautumista siinä, että kampurajalan varpaat alkavat kääntymään.Konrollissa voidaan vain huomata jos palautumista on jo tapahtunut. Meitä hoitanut lääkäri ei suositellut erityisesti fysioterapiaa tai antanut minkäänlaisia ohjeita miten tukea jalan joustavuutta. Fakta on, että kampurajalka on jäykempi kuin terve jalka ja lihasvoimakkuudessa on suuri ero. Se tulee aiheuttamaan epätasapainoa ja vaikuttamaan liikkuvuuteen sekä kehon asentoon (polvet, lantio, selkä niska). Itse en aio tuudittautua siihen että jalka on ”korjattu”. Jalka palautuu osalla lapsista hyvästä alkuhoidosta huolimatta. Sitä en aio jäädä tarkkailemaan, vaan aion ottaa aktiivisemman roolin palautumisen ennalta ehkäisyyn. Haluan myös opettaa poikani jo pienestä iästä  huoltamaan ja venyttämään jalkaansa itse.  Nostin huoleni esiin 4v neuvolassa ja saimme ajan terveyskeskuksen fysioterapiaan. Kuulin lopulta, että en olisi tarvinnut edes lähetettä neuvolasta, vaan olisin voinut ottaa yhteyttä suoraan terveyskeskuksen fysioterapiaan, koska meillä on diagnoosi kampurajalasta. Tämä tuntui kummalliselta, koska olin kuullut vain kokemuksia siitä kuinka kampurajaloille ei myönnetä fysioterapiaa.  ” eikö teille sairaalassa kerrottu tätä?” kysyi fysioterapeutti. No ei kerrottu ei vaikka ollaan kyselty asiasta joka ikinen kerta.

Kerrottakoon, että monet ovat joutuneet ”taistelemaan” oikeudestaan kontrolleihin tai fysioterapiaan. Kaikki maksaa ja se tiedetään, siksi Suomessa on hirmuisen paljon eri käytäntöjä.  Mutta jos ei kysy, niin ei koskaan tiedä saako asiantuntijan apua vai ei! Fyssarien kautta hoituvat myös erikoiskengät mikäli niihin joskus ilmaantuu tarve (esim jalkaterän palautumisen vuoksi)

Fysioterapeutti oli kanssani samaa mieltä siitä, että vanhemmat ovat lopulta jalan parhaita asiantuntijoita ja suurimmassa vastuussa sen ylläpidosta. Hänelle oli ihmetys vallalla oleva malli siitä, että kampurajalkaisten hoitoon ei kuulu fysioterapeutin konsultointi. Hän totesi ilahduttavan suoraan, että tämä vaikuttaa lapsemme kehoon koko hänen elämänsä ajan ja ennaltaehkäisyllä on suurin rooli. Poikamme on jo oppinut vääränlaisia liikeratoja (kompensointi) ja me voimme opettaa hänet niistä pois.

Tässä huomiot lapsestamme:

• vasemman jalan pohjelihaksisto heikko ja nilkka jäykkä
• istuu helposti väärään asentoon (jalkaterät reisien sivulla)
• liikkuu herkästi laukkaamalla (kampurajalka laahaa perässä)
• menee rappuset usein vain toinen jalka edellä.
• kompensoi nilkan taipumattomuutta kiertämällä jalkaterää sivulle.
• alas hypätessä joustaa polvista jopa maahan asti
• vasemman jalan hallinta hyppiessä selkeästi oikeasta heikompi (ei pysty edes ponnistamaan itseään ilmaan)
• poika suosii oikeaa jalkaa esim potkulautailleessa ja välttelee vasemman käyttöä

Nyt vasta tajusimme että meidän tulee oikeasti muistuttaa häntä ja vaatia enemmän toimintaa vasemmalle jalalle nyt kun yöllinen venytys on jäänyt pois. Lapsi käyttää automaattisesti enemmän oikeaa jalkaa, koska se toimii ja joustaa paremmin. Tällöin jalkojen ero vain vahvistuu ja liikeradat huononevat. Saimme Fyssarilta vinkkejä ja opastusta sekä kontrolliajan huhtikuun loppuun, kun lääkärin kontrolli on vasta seuraavana syksynä. 

Mitäs se Fyssari meille sitten suositteli? 

Siitä kerron toisessa postauksessa, koska nyt vien poikani pyörälenkille.  

Muksut mukaan liikkumaan

Aurinkoinen sää houkutteli juoksulenkille. Sinne lähdettiin melkein koko perheen voimin sillä KarvaApinamme kestävyys ei ole enää entisensä. PikkuApina sytkytteli polkupyörällä, IsäApina hölkötteli tasatahtia ja ÄitiApina nautiskeli satunnaisesti freerun elementeistä ylityksineen. Suoraan sanottuna juokseminen on minusta aina ollut tylsää ja siksi siihen on ollut on/off suhde.  IsäApina nauttii juoksusta aivan eri tavalla. Hän juoksee mielellään suht samaa reittiä, mittaa juoksua suorituksena ja seuraa sykettä. Jos juoksemme yhdessä hän tiirailee juoksutekniikkaani ja miettii pitäisikö minullekin hankkia sykemittari. Me olemme erilaisia. En kiellä etteikö sykemittari auttaisi hahmottamaan liikkumista ja sykealueita, mutta nautin lenkillä enemmän ympäristön ja oman kehon tunteesta kuin sykemittarin sykkeestä. Ehkä jos minulle tulee eteen jokin selkeä tavoite, voi apuvälineistäkin olla hyötyä.

Sinä poljet, minä juoksen, niin kuin tanssi matka käy

Erityisen ylpeä olen 4v PikkuApinasta, joka polki lähes tunnin lenkin. En tiedä kiinnittäisimmekö hänen liikuttamiseensa niin paljon huomiota, ellei hänellä olisi kehittynyt kampurajalka. Liikkuminen on ollut meidän perheelle tärkeä asia ja siksi olen nyt neljä vuotta innostanut ja kannustanut PikkuApinaa liikkumaan monipuolisesti. Torstaina kävimme pitkästä aikaa touhuamassa telinevoimistelusalissa. Saimme onnistumaan hienon hypyn rekkitankoon roikkumaan ja loistavia loikkia milloin mihinkin. Puomilla kävelykin onnistui ensikertaa ilman tukikäsiä. PikkuApinassa on ollut aina tietynlaista arkuutta ja varovaisuutta. Kannustukseen, iloon ja motivointiin on ollut pakko kiinnittää paljon huomiota, jotta uskalletaan kokeilla uusia juttuja. Naapurin Neito onkin ihan toista maata.

Pillipiipari

Nappasimme NaapurinNeidon mukaan puistoon. Me kiipeilimme ja temppuilimme PikkuApinan valmistaessa meille ruokaa (Perunamuussia, kalaa, jätskiä, karkkia ja pillimehut). En ole puistossa seisoskelevaa tyyppiä. Touhuan siinä missä muksutkin, kiipeilen ja jumppailen. Vaihtelemme monesti temppuja ja kokeilemme muksun kanssa jotain uusia juttuja. Olen itseasiassa kuin pillipiipari, joka houkuttelee yleensä lauman muksuja mukaan touhuun. Tänään seuraani imeytyi kaksi muutakin mukulaa. Kkiipeilimme, teimme ylityksiä ja alituksia. Yksi extra Neito taisi leiskauttaa kissaloikankin hymyillen kuin hangon keksi. Yksi pieni huusi äitiään katsomaan miten hienosti hän pääsi tangon alitse. Välillä on ristiriitainen olo muiden ikuisten pönöttäessä keskellä hiekkakenttää.  Toki annan tilaa myös lasten omille leikeille,  mutta en voi sille mitään että haluan pitää puistossa hauskaa itsekin. Lasten hymyt kyllä kertoo kaiken ” Ihanaa, että pääsin teidän kanssa tänne puistoon!”

Tästä motivoituneena ilmoittauduin viikon pohtimisen jälkeen Parkourapuohjaaja ADAPT 1 kurssille. Seuraa iloasi, sanotaan!